torstai 10. tammikuuta 2013

STOPPING BY


Vietän nyt viimeistä lomaviikkoani kotipaikkakunnallani ja ensi viikolla suuntaankin jo takaisin Tukholmaan! Aika on uuden vuoden jälkeen mennyt aivan valtavan nopeasti - en voi uskoa, että siitäkin on jo puolitoista viikkoa. Viimeiset kolme päivää olen ottanut aika rennosti: lueskellut yhtä kivaa romaania, katsonut Felicityn kolmannen tuotantokauden melkein kokonaan, käynyt salilla isäni kanssa ja kyläillyt ystävieni luona. Tämä tiivis kyläilytahti on tuonut mieleeni laulaja Erinin pohdinnat Vain Elämää -sarjassa. Hänhän kertoi olevansa todella innokas vierailemaan ystäviensä kodeissa ja nauttivansa kyläilystä. Olen huomannut itsessäni samoja piirteitä ja nytkin, kun mietin menneitä lomapäiviä, tuntuu kuin olisin lähes joka päivä jonkun läheiseni luona saunomassa, kahvittelemassa, syömässä, katsomassa leffoja tai muuten vain vaihtamassa kuulumisia. Toivottavasti ystäväni ja sukulaiseni uskaltavat sanoa, jos minusta kehkeytyy liiankin vakituinen vieras, haha. :)

Muutama päivä sitten ennätin myös vihdoin ostaa itselleni kameran, Olympus pen minin! Olen nyt muutaman päivän testailun jälkeen ollut runkoon todella tyytyväinen, mutta haluaisin vielä ostaa uuden objektiivin paketin mukana tulleen tilalle.:) Kuvissa näkyvät myös isäni silmälasit, joita olen joutunut piilarihankaluuksien vuoksi lainailemaan viime päivinä. Hauskaa vaihtelua käyttää noin raamikkaita laseja!

<3 Suski


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti