tiistai 15. tammikuuta 2013

BRUNCH TIME: ABOA VETUS


Viime sunnuntaina kävimme kahden ystäväni kanssa testaamassa Aboa Vetuksen brunssin Turussa. Aboa Vetuksen tiloissa on tullut useasti käytyä - erityisesti teatterinäytöksissä rakennuksen sisäpihalla - mutta brunssi on jostain syystä jäänyt koittamatta.

 Täytyy kyllä sanoa, että kokemus oli niin hyvä, että tämäpä ampaisi suoraan suosikkibrunssikseni Turussa. Buffet-pöytään kuului niin salaattia, juustoja, lihaa, kanaa, leipää, keittoa kuin muitakin herkullisia ruokalajeja ja jälkkäreitä - siis aivan valtavasti vaihtoehtoja. Erityiesti mieleen jäivät herkullinen kermaisa tomaattikeitto ja perunasalaatti. Juomana toimivat sen sijaan vesi, kahvi, mehu ja jäätee. 



Erityisenä plussana Tukholman ja Helsingin brunssipaikkoihin verrattuna Aboa Vetuksessa oli vähäinen ihmismäärä. Tuntuu, että Turussa brunssikulttuuri ei ole vielä lyönyt läpi kovin voimakkaasti. Ruokaa ei siis tarvinnut jonottaa, ja pöydän sai valittua itse ilman odotteluja ja varauksia. Tunnelma Aboa Vetuksen isoilla pehmeillä sohvilla oli valtavan rento ja istuskelua olisi voinut jatkaa vaikka pitkälle iltapäivään. Vielä kun taustalla olisi soinut musiikkia, olisi rentoutuminen ollut täydellinen.

Hinta: 14 e
Arvosana: 9.5

<3 Suski

(En ole vieläkään muistanut alkaa kuljettaa uutta kameraani mukanani. Ensi postaukseen koitan kuitenkin napsia kuvat sillä.:)

2 kommenttia:

  1. Blankossa oli ainakin kaameasti porukkaa! Aboa Vetuksen brunssia kuolattiin myös Turun reissulla, mutta olimme jo päättäneet mennä Blankoon. Museo oli itsessään ihana ja brunssi näytti myös oikein hyvältä, tänne ensi kerralla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu samaa turkulaiset kaverini juttelivat Blankosta, itse olen käynyt siellä viimeksi brunssilla aika kauan sitten, varmaan kaksi vuotta vierähtänyt... Ehkäpä brunsseista nautiskelevat turkulaiset sitten suosivat Blankoa ja siksi tuo Aboa Vetus oli niin tyhjillään tuona sunnuntaina :)

      Poista