Terveisiä pitkästä aikaa täältäkin kaukaa! Viime päivät ovat olleet valtavan kiireisiä uusien kurssien alettua, joten tämä lauantainen vapaapäivä tuli kyllä täydelliseen aikaan. Olen tänään aloittanut päivän nautiskellen aamupalaa parvekeella kämppikseni kanssa. Minulla on kyllä käynyt ihan mielettömän hyvä tuuri, sillä tulemme kämppikseni kanssa toimeen aivan täydellisesti ja pidämme samanlaisista asioista - esimerkkinä nämä pitkät aamiaishetket jutustelun merkeissä.
Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime postaukseni. Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin, viettänyt ihanan päivän Como-järvellä ja saanut kurssitarjottimeni muotoiltua todella mielenkiintoiseksi, mutta myöskin työlääksi. Kaiken hulinan keskellä tulen toisinaan istukselemaan tänne parvekkeelle ja keräilemään vähän ajatuksiani ja moikkailemaan naapureille, jotka tekevät samaa omilla parvekkeillaan. Sanoisinkin, että tämä on lempipaikkani asunnossamme.:)
Tänään illasta on tulossa todella hauska, sillä lähdemme hauskalla porukalla kuuntelemaan LMFAO:ta Just Cavalli -klubille.
Ihanaa lauantaita kaikille!
<3 Suski
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti